b_B0I4532-aspect-ratio-16-9

Tuotanto ja logistiikka

Logistiikka ja tuotanto ovat keskeisessä roolissa siinä, että tuotteet kulkevat sujuvasti koko arvoketjun läpi – ideasta kuluttajan käsiin. Näissä tehtävissä yhdistyvät laadun varmistaminen, tehokas yhteistyö ja jatkuva kehittäminen. Tehtaamme sijaitsevat Vaajakoskella ja Haraldsbyssä, ja lisäksi meillä on logistiikkakeskus Turussa. Jos etsit logistiikkaan ja tuotantoon liittyvää työtä, voi Orkla Suomi tarjota sinulle monia erilaisia urapolkuja.

Tuotanto

Kun raaka-aineet saapuvat tehtaalle, tehtaassa työskentelevät työntekijämme ovat vastuussa siitä, että miljoonat kuluttajat voivat luottaa saavansa odotustensa mukaisen ja ansaitsemansa laadukkaan tuotteen. Olemme sitoutuneet käyttämään kestävästi tuotettuja raaka-aineita ja keskitymme aktiivisesti arvoketjun parantamiseen tähtääviin hankkeisiin. Orkla Suomessa on myös erikoistuneita tiimejä, jotka toteuttavat suuria, laaja-alaisia parannushankkeita ja pyrkivät jatkuvasti tunnistamaan synergioita ja löytämään uusia toimintatapoja.

Logistiikka

Tarjoamme logistiikan parissa monipuolisia työmahdollisuuksia niin uransa alussa oleville kuin esihenkilötehtävistä kiinnostuneille. Meillä pääsee työskentelemään esimerkiksi varastoinnin, kuljetusten ja materiaalivirtojen hallinnan tehtävissä. Koska roolit ovat vaihtelevia, arvostamme hakijoilta erilaisia koulutus- ja työkokemustaustoja – tärkeintä on innostus ja halu kehittyä osana sujuvasti toimivaa logistiikkaketjua.