
Arto Liimatainen – Technical Manager
Kaikkien vaikeuksien keskellä minulle antaa lisää motivaatiota ja energiaa ihmisten sitoutuminen, auttamishalu ja yhteistyö vaikeuksien voittamiseksi.
Millainen on nykyinen roolisi?
Tällä hetkellä toimin Vaajakosken tehtaan teknisenä päällikkönä. Vastaan tehtaan teknisistä toiminnoista, muun muassa investoinneista, kunnossapidosta, kiinteistönhoidosta, energian hankinnasta ja monesta muusta isommasta tai pienemmästä asiasta. Iso osa työtäni on kehittää tehdasta yhdessä tuotannon, markkinoinnin ja myynnin kanssa ja näin varmistaa meidän kilpailukyvykkyytemme myös tulevaisuudessa.
Miten olet päätynyt meille töihin?
Teknillisen koulun jälkeen olin töissä pari vuotta voimalaitoksella, josta siirryin rakentamaan uutta havuvaneritehdasta. Aloitin Vaajakosken tehtaan ulkoistetussa kunnossapidossa sähköosaston työnjohtajana vuonna 1998, ja työnkuvaani kuului kunnossapidon lisäksi projektien veto niin Vaajakoskella kuin myös muilla asiakkailla. Orkla Suomi palkkasi minut automaatioasiantuntijaksi 2009, josta aika pian siirryin tekniseksi päälliköksi.
Mikä meillä työskentelyssä on mielestäsi parasta?
Mahtavien työkavereiden lisäksi, onhan se aivan mahtavaa työskennellä maan makeimmassa työpaikassa!
Mikä innostaa sinua eniten työssäsi?
Niin kuin varmasti jokaisella työpaikalla, on meilläkin joskus vaikeuksia, mutta kaikkien vaikeuksien keskellä minulle antaa lisää motivaatiota ja energiaa ihmisten sitoutuminen, auttamishalu ja yhteistyö vaikeuksien voittamiseksi.
Mikä on suosikkituotteesi valikoimastamme?
Tämä on paha, kun kaikista hyvistä tuotteista on vaikea valita. Pidän paljon Pandan perinteisistä konvehdeista ja lakusta, mutta kallistun kyllä herkullisiin Choco & Lakrits -tuotteisiin.